Polkupyörän kampien kiillottaminen

Vaimoni ysärimaasturissa on edessä edullinen, painava ja melko epäesteettinen kolmerattainen kampisarja ja olen jo jonkin aikaa tuumaillut vaihtavani pyörään modernimman 1×8 voimansiirron, lyhyille välityksille kun ei ole tarvetta sillä ko. fillarilla ei oikeasti ajeta maastossa. Ikävä kyllä tuossa kampisarjassa on hammaskehät niitattu toisiinsa kiinni, joten siitä on paha alkaa rattaita vähentämään.

Löysin onneksi ebaystä pyörän keskiölaakeriin sopivat Shimanon 90-luvun toiseksi parhaan XT-sarjan FC-M730 nelikanttikammet ja muutaman korotuskierroksen jälkeen oma tarjoukseni voitti. Näissä kammissa on maastopuolen vanha 110 mm pulttijako (BCD), johon löytyy nykyään helposti hammaskehiä maantiepuolelta. Pari viikon odotuksen jälkeen kammet saapuivat Saksasta Ouluun.

Yksi myyntikuvista

Myyjän kuvista kävi kyllä selville kampien kunto, eli ne olivat reippaasti käytetyn oloiset, niin kuin 25-vuotiailta osilta voi toki odotttaakin. Hammaskehät olivat roskiin heitettävän huonot, mutta itse kammissa ei ollut kuin muutama syvempi naarmu eli ne vaikuttivat ihan hyvältä lähtökohdalta testata alumiinin kiillotusta.

Ensimmäiseksi käsittelin kammet #0 keskikarkealla teräsvillalla. Hapettumat ja tummentumat lähtivät, mutta pinta oli tämän jälkeen pahasti naarmuinen.

Tämän jälkeen vuorossa oli P400-karkeuden vesihiomapaperi, veden kera niin kuin myös kaikki myöhemmät hiontavaiheet. Alla on kuvia homman etenemisestä eri karkeuksisilla hiomapapereilla.

1200:n jälkeen pinta näytti jo siltä, että sitä voisi alkaa kiillottamaan, mutta testauksen jälkeen totesin, että naarmut näkyivät liian selvästi, eli takaisin hiomaan. Nyt minulta loppuivat papereista karkeudet, mutta onneksi löysin varastostani Mirkan Abralon-hiomalaikkoja, joita on varsin miellyttävä käyttää myös käsin hiottaessa. Näillä olisi ollut mukava jatkaa aina 4000:n asti, mutta sellaista ei minulta löytynyt.

Tämän jälkeen pinta näytti jo miellyttävän matalta, joten ei kun uudestaan yrittäämään kiillotusta. Pistin porakoneen kiinni ruuvipenkkiin, puuvillaisen kiillotuslaikan kiinni koneeseen ja kiillotusvahaa siihen. Vakionopeussäätimen virkaa toimitti nippuside. Tämä on hieman vaarallinen yhdistelmä, sillä kiillotettava kappale saattaa tökätä tai livetä näpeistä ja lentää ympäri huonetta, joten älä tee niin kuin minä! 🙂 Ja käytä ihmeessä suojalaseja, jo pelkästään sen vuoksi että pyörivästä laikasta lentää mähmää ympäristöön. Paremmin hommaan sopisi penkkihiomakone.

Ja nyt sitä kiiltoa alkoi jo löytymään, jos kohta myös ajojälkiä jäi.

Viimeistelykiillotuksen tein pehmeällä karvalaikalla (löytyy Bilteman kiillotussarjasta) ja aina yhtä hienosti toimivalla Autosolin metallinkiillotusaineella.

Joku kokeneempi kiillottelija olisi varmaan osannut optimoida tätä prosessia, mutta ajan kanssa tehtynä lopputulos oli näin aloittelijankin tekemänä kuitenkin jo ihan kelvollinen. Kiillottaminen ei ole perfektionistin hommaa, sillä kirkkaassa valossa näkyy pinnassa yhä pieniä ongelmia, eli enemmän aikaa hiomiseen käyttämällä lopputuloksesta olisi tullut luultavasti parempi. Mutta kyllä nämä mielestäni kelpaavat yli 20-vuotiaaseen pyörään jo aivan mainiosti, vai mitä tykkäätte? 🙂

526 grammaa kiiltoa