Jopon maalaaminen

Noin vuosi takaperin sain jopon purettua maalauskuntoon. Itse maalaaminen kuitenkin venyi ja venyi hyvin pitkälti siitä yksinkertaisesta syystä, että en saanut päätettyä, että haluanko säilyttää alla olevassa kuvassa ympäröidyn ketjunsuojuksen kannattimen.

Olisi kiva säästää painossa ja jättää muovinen ketjunsuojus kokonaan pois. Voimansiirtokin olisi näyttävämmin esillä. Tuo pieni palanen metallia kannattaisi tällöin ehdottomasti sheivata pois rungosta ja hioa takahaarukan alaputki tasaiseksi, tavoitteena tietysti puhdaslinjaisempi lopputulos ja maksimaalinen painonsäästö.

Toisaalta olisi kiva jos pyörä näyttäisi edelleen jopolta ja että sen kanssa voisi käyttää myös löysälahkeisia housuja. Tässä vaihtoehdossa lisähankaluutena on se, että kaikkien vähän häävimpien kampisarjojen kanssa ei välttämättä voi käyttää keskiöön kiinnittyvää peltistä ketjusuojan kannatinta.

Lopulta päätin säilyttää kannattimen.

Maalauksen valmistelu

Syyskuun alkupuolella oli töiden jälkeen vielä sopivasti 18 astetta lämmintä, joten ruuvasin kasaan tontilla notkuvasta puutavarasta ad hoc -maalaustelineen takapihalle ja ripustin maalattavat osat siihen riippumaan. Tätä ennen olin karhentanut pinnat karjunkielellä ja puhdistanut rasvanpoistoaineella sekä laittanut paperitolloja aukkoihin ja pultteja pienempiin kierteisiin. Parista kohtaa olin myös pakkeloinut ja hionut runkoa.

Happopohjamaali, pohjamaali, 2K lakka, automaalikaupan sekoittama Panther Black -metalliväri (varalla), Motipin Panther Black ja rasvanpoistoaine. Muovin pohjustusaine unohtui pois kuvasta.

Urheilulliset autot ovat usein mustia, joten päätin tehdä sportjoposta mustan. Halusin kuitenkin metallivärin, koska metallimustaa jopoa ei voi ostaa kaupasta – vähän ekslusiivisuutta siis. Väriksi valitsin automaalikaupan myyjän kanssa keskusteltuani Fordin Pather Blackin, jonka pitäisi olla syvä metallimusta, joka ei kuitenkaan taitu auringonpaisteessakaan erityisesti mihinkään tiettyyn sävyyn. Tarkoituksen kun oli löytää metalliväri, joka ei ainakaan sävyltään riitelisi pyörään tulevien punaisten osien kanssa.

Teetätin siis kannullisen maalia, mutta maalauksen siirryttyä aina vain eteenpäin hoksasin toisessa maalikaupassa vieraillessani, että Motipilta löytyy edullisesti valmiina spraykannussa samaa maalia koodilla 54584, joten ostin myös sellaisen, koska ei ole ollenkaan mukavaa jos maali loppuu kesken maalausurakan.

Metalliväri rungon pinnassa.

Maalaamaan

Aloittelijoille sopivia ”tee näin ja onnistut aina” tyyppisiä ohjeita ei pyörän maalaamiseen tahdo helposti löytyä (tässä kuitenkin yksi yritys). Itse tein maalauksen ”märkää märälle” -tekniikalla, eli uutta maalia päälle heti kun aiempi kerros oli kuivunut mataksi (n. 15-20 min per kerros).

Maalauksessa käytin tartunta-primeriä muoviosille, minkä jälkeen harmaata happopohjamaalia etuhaarukassa olleelle kirkkaalle metallille ja mustaa akryylipohjaista pohjamaalia kaikelle muulle. Tämän jälkeen oli metallivärin vuoro ja lopuksi suihkutin kaiken päälle 2-komponettilakkaa, jolla pinnasta pitäisi tuleman selvästi kestävämpi kuin tavallisella 1-komponenttisella lakalla.

Varsinkin 2K-lakka on sangen ikävää ainetta, joten ulkonakin maalatessa on syytä pitää päällä hengityssuojain, suojalasit/maski ja suojata myös iho maalisumulta.

Lakan levittämisen jälkeen pinta kiilsi upeasti.

Ulkona maalattaessa ongelmia saattavat tuottaa liian matala (alle 15 astetta) tai liian korkea lämpötila (suora auringonpaiste), liiallinen ilmankosteus (älä maalaa sateella tai sen jälkeen) ja lisäksi ilmassa olevan roskat ja epäpuhtaudet (siitepöly ym.) sekä hyönteiset. Yksi pieni hyttynen tarttui minullakin maalipintaan ja en onnistunut poistamaan sitä siististi, joten jouduin pyyhkimään siitä kohtaa liottimella metallivärin pois ja maalaamaan uudestaan.

Yhdellä Motipin metalliväri-spraykannulla sain juuri ja juuri maalattua kaikki osat, joskaan ihan kaikkiin katveessa oleviin paikkoihin ei maalia tuntunut osuneen riittävästi. Kannattaakin pyrkiä maalaamaan vaikeat kohdat ensimmäisenä ja mahdollisuuksien mukaan värkätä teline, jossa maalattavaa kappaletta pääsee vapaasti pyörittelemään. Melko valoisasta iltapäivästä huolimatta käytin tehokasta otsalamppua apuna maalauksessa, koska mahdolliset ongelmat on mukavampi huomata jo maalatessa eikä vasta jälkikäteen lakan kuivuttua.

Tee itse -maalausteline syntyy lasten korkeushyppytelineestä, kuivuneesta puunrungosta, parista pitkästä ruuvista ja rautalangasta.

Valmista tuli… vai tuliko?

Annoin maalin kovettua pari viikkoa autotallissa ja kannoin sitten osat ulos tarkempaa tarkastelua varten. Lähtökohdat huomioottaen lopputulos on ”ihan ok”, mutta ei likimainkaan näyttelytasoista jälkeä. Maalatuissa osissa kun on paikoitellen havaittavissa appelsiini- ja mattapintaa sekä roskia tai muuta rosoa. Ajattelinkin seuraavaksi kokeilla maalipinnan vesihiontaa ja kiillotusta ja katsoa, että paraneeko lopputulos.

Parhaani tein ja tällä kertaa se riitti tähän.