Konkeli testaa: Havit HV-KB390L -näppäimistö

Polkupyörää korjatessa hyvät työkalut ovat kullan arvoisia ja samoin myös ammatikseen tietokonetta (tai vaikka vain harrastuksena blogia) naputtavalle hyvin toimiva ja ergonominen näppäimistö on ilon aihe. Olen työurallani kirjoittanut monenlaisilla näppiksillä, mutta koin pienoisen valaistumisen kollegan tuotua töihin testattavaksi Cherryn MX Blue-kytkimillä varustetun Duckyn mekaanisen näppimistön.

Mekaaniset kytkimet naksahtavat selvästi kirjoitettaessa, eli näppäimen painannuksesta saa mukavasti palautetta sekä sormenpäiden että korvien kautta. Ero huonoimpiin kumimaisella tuntumalla varustettuihin näppäimistöihin on kuin yöllä ja päivällä. Cherryn siniset kytkimet tuntuivat todella hyviltä, mutta ne olivat sekä huomattavan äänekkäät että myös todella korkeat, eli näppäimistö ei tuntunut läheskään niin ergonomiselta kuin littanammat versiot. Sopivalla rannetuella ongelmaa saisi luultavasti lievennettyä, mutta en halunnut investoida yli sataa euroa näppäimistöön, jonka käyttökelpoisuudesta en voinut olla varma.

Tarpeeton korkeus on varmasti harmittanut muitakin ja kytkinvalmistajat ovat vuoden parin sisään tuoneet markkinoille matalaprofiilisia versioita mekaanisista kytkimistään. Yksi ensimmäisena markkinoille ehtineistä oli kiinalainen Havit, joka käyttää Cherryn sijaan Kailh Blue -kytkimiä, joille tuotepakkauksen takana lupaillaan jopa 50 miljoonan painalluksen kestoa.

Ulkoinen vaikutelma näppäimistöstä on positiivinen, edullisesta hinnasta huolimatta se ei vaikuta erityisen halvan tai hennon oloiselta, enemmänkin asiallisen siistiltä ja rungoltaan kohtuullisen jämäkältä, vaikka onkin toki enimmäkseen muovista valmistettu. Numeronäppäimistön pois jättäminen tästä versiosta on minusta pelkästään positiivinen asia, sillä nyt koko on todella kompakti ja pöytätilaa vapautuu muuhun käyttöön – esimerkiksi hiiren saa nyt lähemmäksi näppäimistöä, mikä on mahdollistaa ergonomisemman asennon hiirikädelle.

Korkeutta on enemmän kuin kaikkein ohuimmilla vastaan tulleilla tavallisilla näppiksillä, mutta kaiken kaikkiaan kirjoittaminen Havitilla tuntuu hyvin luonnolliselta ja täsmälliseltä. Näppäinhattujen hienoisesti kovera muotoilu on onnistunut ja hetken totuttelun jälkeen kirjoittaminen onnistuu vauhdikkaasti ja vähäisillä virhepainalluksilla. Näppäinten painamiseen tarvittava voima on kokolailla sopiva, olen kirjoittanut tällä käsien erityisemmin väsymättä sekä töissä että kotona.

Näppäimistöstä löytyy yksiväriset siniset ledit ja valoja saa vilkkumaan eri tavoilla, jopa hyvin häiritsevästi. Itse olen kokenyt hitaan ’hengityksen’ miellyttävänä, mutta valot saa lukittua myös haluamalleen kirkkaudelle tai kokonaan poiskin.

Ääntä Havit pitää selvästi enemmän kuin aiempi Logitech Elite -näppäimistöni, ei kuitenkaan niin paljoa kuin Cherry MX Blue -kytkimellinen Ducky. Melun taso tai sävy ei kuitenkaan mielestäni ylittäne kollegoiden tai perheenjäsenten ärsytyskynnystä – tai ainakaan kukaan ei ole vielä rohjennut valittaa :). Testaamattakin voin kuitenkin kertoa, että makuuhuoneessa tällä ei kannata naputella jos puoliso koettaa jo saada unen päästä kiinni. Äänimaailmasta saa hyvän käsityksen tästä videosta, ja muutenkin Havitti käydään siinä perusteellisesti läpi – suosittelen katsomaan.

Lukemieni arvioiden perusteella pyysin työnantajaani hankkimaan tällaisen ja hetken sillä naputeltuani hankin samanlaisen myös kotiin. Alle 60 eurolla tämä on mielestäni erittäin hyvä ostos.

Hyvää:

  • Hinta
  • Koko
  • Kirjoitustuntuma
  • Kohtuullinen melu

Parannettavaa:

  • RGB-ledit vain numeronäppäimistöllisessä rinnakkaismallissa (HV-KB395L)
  • Vain vuoden takuu
  • Sormista tarttuva rasva näkyy helposti näppäinten mattapintaisessa materiaalissa