Ketjun katkaiseminen

Ketjua ei saa pyörästä irti katkaisematta sitä, paitsi jos ketjusta sattuu löytymään ketjulukko. Katkaisu onnistuu näppärimmin ketjutyökalulla. Minulla on käytössä hajonnut yksi kevytrakenteinen (halpa) ketjutyökalu, joten suosittelen hankkimaan kerralla linkistä löytyvän kaltaisen järeämmän ja laadukkaamman apuvälineen.

Katkaisu itsessään toimii niin, että ketju asetaan työkalun hahloihin ja kahvaa pyörittämällä pusketaan työkalun piikillä yksi tappi (”ketjuniitti”) ulos ketjusta. Tämä on suhteellisen väkivaltainen operaatio, mutta jämäkän työkalun tapauksessa voi kahvaa vääntää vähän reippaamminkin ilman pelkoa työkalun hajoamisesta. Samalla apuvälineellä onnistuu myös ketjun lyhentäminen, mikä yleensä on aina uuden ketjun tapauksessa tarpeen koska ne myydään tyypillisesti ylipitkinä. Liittäminen onnistuu luonnollisesti myös, mutta liitoksen voi tosiaan tehdä myös yllä mainitsemallani ketjulukolla (joka tulee joissain ketjuissa myös mukana).

Helkamalle täytyy antaa tunnustusta, että eivät ole laittaneet pyörään normaalia yksivaihteisen pyörän 1/8″ ketjua, vaan kapeamman ja ennen kaikkea kevyemmän 3/32″ mallin, joka sopisi koon puolesta myös 7-vaihteiseen pyörään. Tietoa eri ketjutyypeistä löytyy esim. täältä ja täältä.

Kannattaa muuten huomata, että Taiwanissa valmistettuihin jopoihin sopii vain 1/8″ ketju koska sen hammasrattaat ovat sen verran leveät (eli juurikin 1/8″ mallia), ettei kapeampi ketju kerta kaikkiaan mahdu paikoilleen.

Vanteiden irrotus

Nostin tässä vaiheessa paremman työskentelyasennon saavuttamiseksi jopon pyöränkorjaustelineeseen. Teline helpottaa esimerkiksi ketjun rasvaamista ja takavaihtajan säätöä, joten se on erittäin suositeltava ostos jos pyöriä tulee rassattua vähänkään useammin. Ja minullahan tulee.

Takavanteen (harrastajakielessä kiekon) irrottamiseksi täytyy jarruvarsi irrottaa takahaarukan alaputkesta. Tämä tapahtuu 10 mm kiintoavaimella ja ristipääruuvimeisselillä. Pro tip: on huomattavasti helpompaa pitää ruuvimeisseliä paikoillaan ja vääntää kiintoavaimella.

Tämän jälkeen löysytetään taka-akselin mutterit kummaltakin puolen 15 mm kiintoavaimella, ja takakiekko tipahtaa melkein itsestään pois. Huomio kuitenkin lukitusprikkojen sijainti ja karkeamman puolen suunta, että osaat laittaa ne takaisin samoin pyörää kasatessa.

Etuvanne on vieläkin helpompi irrottaa, siinä siinä riittää vain 15 mm muttereiden löysytys. Huomaa siinäkin prikat haarukan ulkopuolella.

Polkimien irrotus

Polkimet irtoavat vääntämällä niitä (kapealla) 15 mm kiintoavaimella, tai mieluummin ihan tätä tarkoitusta varten tehdyllä poljinavaimella, jonka pitemmällä vipuvarrella tiukassa olevien polkimien avaaminen helpottuu ratkaisevasti. Allaoleva kuva hahmottaa työkalujen kokoeroja.

Polkimia avatessa on erittäin tärkeää huomata, että vasemman puolen (eli sen puolen jolla ei ole ketjua) polkimessa on vasenkätiset kierteet, eli se avautuukin myötäpäivään vääntämällä. Hyvä muistisääntö on, että polkimet avataan aina takarengasta kohti vääntämällä silloin kun pyörä on oikein päin eli renkaat kohti maata.

Vanhoissa pyörissä polkimet voivat olla tiukassa, jolloin irrotusöljy tulee tarpeeseen. Sitä yritetään saada polkimen akselin kierteisiin eli öljyä suihkutetaan polkimen ja kammen liitoskohtaan (myös kammen taustapuolelta) ja annetaan vaikuttaa ainakin muutama minuutti ennen avausyritystä.

Tällä kertaa polkimet kuitenkin irtosivat pienellä vaivalla ja ilman öljyä. Asiaa saattoi edesauttaa se, että kierteissä ei ollut ruostetta!

Kauan eläköön eurooppalainen polkupyöräteollisuus! Polkimet ovat saksalaisen Marwi Groupin valmistamat ja mallia SP-877.

Ohjainkannattimen irrotus

Ohjainkannatin – eli harrastajakielessä stemmi – on tässä tapauksessa nk. quill-tyyppiä. Tällaiset kannattimet olivat aikoinaan laajalti käytössä, mutta nykyään niitä tapaa lähinnä kaupunkipyörissä. Tämän mallin kiistaton etu on, että sen korkeutta pystyy säätämään vetämällä kannattimen putkea enemmän esille – luonnollisesti toki vasta lukituksen löysyttämisen jälkeen.

Stemmi lukittuu paikoilleen kuusiokolopultilla, jonka avaamiseen tarvitaan tietysti kuusiokoloavain.

Siellä se siintää. Ylläolevassa kolossa pitäisi olla muovi- tai kumitulppa päällä, mutta tästä yksilöstä se on ainakin kadonnut matkan varrelle ja korroosio on päässyt iskemään. Valitettavasti Helkaman jopo-verkkokaupasta ei voi ostaa tällaisia tarpeellisia nippeleitä. Onneksi kyseessä oli kuitenkin vain pintaruoste ja pulttia pystyi edelleen aivan hyvin vääntämään.

Pultti aukeaa tavalliseen tapaan vastapäivään kiertämällä. En mainitse myöhemmissä postauksissani enää avaussuuntaa, paitsi silloin kun se on normaalista poikkeava.

Lopulta pultti kiertyy esiin kannattimesta (paitsi jos kannatin löystyy ja alkaa liikkua ennen tätä).

Tässä kohtaa tullaan tyypillisen ongelman eteen. Stemmi nimittäin jumittuu aikaa myöten paikoilleen, eikä käänny tai nouse vaikka kuinka vääntäisi. Tähän on onneksi hyvin yksinkertainen ratkaisu: lyö kevyesti kuusiokolopultin päähän ja se painuu takaisin stemmin sisään ja jumi aukeaa. Itse käytin kumivasaraa, mutta tavallinenkin vasara käy. Pultin pään suojaksi laittaisin tällöin kuitenkin pienen puupalikan tms ennen kopautusta.

Ja siinä se nyt komeilee, normaaliin tapaan alaosastaan ruosteessa. Putkessa oleva tarra mainosti sen olevan ruostumatonta terästä, joten oletan ruosteen tarttuneen etuhaarukan varsiosasta eli ruotoputkesta. Tähän ohjainkannattimeen sopii ohjaustanko, jonka kiinnityskohdan (clamp) halkaisija on 25.4 mm.

Jopon stemmissä on 195 mm pitkä, halkaisijaltaan 22.2 millin putki ja se tuo ohjaustangon 40 mm eteenpäin.

Lähikuvasta voi hahmottaa stemmin toimintaperiaatteen: sisällä oleva pitkä kuusiokolopultti kiristää alaosassa olevan kiilan kannattimen putken viistottua päätä vasten, jolloin se puristuu tiukasti kiinni ympärillä olevaan etuhaarukan ruotoputkeen ja mahdollistaa pyörän ohjaamisen.

Jopon purkaminen, satulatolpan ja sovitteen irrotus

Yksi syy hankkia tämä edullinen maalilla töhritty yksilö oli se, että aikomuksenani oli joka tapauksessa maalata se. Pyörän pystyisi kyllä maalarinteipin avustuksella rajailemaan niin, että maalauksesta saisi (kauempaa katsoen) kohtuullisen siistin purkamatta fillaria, mutta minä tähtään kriittistäkin silmää miellyttävään lopputulokseen ja se tarkoittaa, että kaikki osat täytyy irrottaa rungosta. Toinen syy purkamiselle on, että tulen korvaamaan ison osan pyörän osista kevyemmillä.

Helkaman tehtaalla yhden jopon kasaaminen vielä tekijästä riippuen 12-20 minuttia, mutta 82-osaisen pyörän purkaminen ei käynyt minulta likimainkaan näin vauhdikkaasti. Aikaa meni nimittäin kolmisen tuntia, mistä osa meni tosin kuvien ottamiseen, työkalujen etsimiseen, irrotusöljyn imeytymisen odotteluun, avaussuuntien varmisteluun googlaamalla ja lopuksi myös maalattavien osien pesemiseen.

Satulatolppa

Satulatolppa eli istuinkannatin lähtee todella helposti irti. Ensin avataan sen pikalinkulla varustettu kiristin ja normaalin korkeudensäätön sijaan vedetäänkin koko putki pois rungosta. 35,6 mm kiristinpanta lähtee myös irti ylöspäin vetämällä. Kuvan kannatin ei muuten ole alkuperäinen, vaan aiempi omistaja oli uusinut sen jossain vaiheessa – kenties aiempi oli varastettu?

Satulatolpan sovite

Tämän jälkeen näkyviin jää soviteholkki (eng. reducer tai shim), joka sovittaa halkaisijaltaan hyvin yleisen 27,2 mm satulatolpan rungon satulaputkeen, jonka ulkohalkaisijaksi mittasin 35,5 – 35,6 mm mittauskohdasta riippuen. 2 mm seinämävahvuudella sisäosan halkaisija on tällöin 31,5 – 31,6 mm tienoilla.

Soviteholkin irrottaminen saattaisi onnistua esimerkiksi siirtoleukapihdeillä, mutta sovitin ja rungon maalipinta säilynee paremman näköisenä jos sen irrottaa liukuvasaralla, jollaisen onneksi hankin taannoin pohjaan jumittuneen satulatolpan nostamista varten. Ei siis aivan turha työkaluostos, koska tarvitsin sitä jo toistamiseen :-).

Liukuvarasan toimintaperiaate on sellainen, että keskellä olevaa painavaa mötikkää liu’utetaan tangon kärjestä kohti perää, siten että se lopulta törmää kahvaosaan, mikä aikaansaa terävän vedon tangon toiseen päähän kiinnitettyyn kappaleeseen. Vähän kuin käänteinen vasara.

Sarjasta löytyi onneksi sopivan kokoinen vetopää.

Koukku siis holkin alareunan alle..

.. ja muutaman vetäisyn jälkeen alumiinien holkki irtoaa siististi, joskaan ei alaosaltaan järin siistinä.

Uusi projekti: kevyt (?) sportjopo

Tällä kertaa tuuninkikohteeksi valikoitui Suomen suosituin polkupyörä. 24″ jopon massaksi kerrotaan 14,9 kg useammankin jälkeenmyyjän sivulla. Tämä on aika paljon melko pienirunkoiselle nuorisopyörälle, koska kaupasta saa jopa vain noin 5,4 kg painoisia täysikokoisia maantiepyöriä – joskin isolla rahalla. Otin nyt siis vaatimattomaksi tavoitteekseni tehdä osia vaihtamalla Suomen kevyimmän 24″ jopon ja uudistaa samalla sen tyyliäkin vähän sporttisempaan suuntaan.

Jos ette tienneet, jopo tulee sanoista JOkaisen POlkupyörä, eli hyvien säätövarojen puolesta pitkä äijänköriläskin pystyy kyllä 24″ jopolla polkemaan, mutta erityisestä ajonautinnosta ei tällöin kyllä ole kyse. 36-pinnaiset vanteet ja jykevä teräsrunko kestävät kyllä painavankin kuskin, Helkaman sivuilta löysin (e-Jopolle) maksimikuormaksi 120 kg. Jopon 50-vuotisjuhlajulkaisussa pyörän kerrotaan kestävän jopa 10 miljoonaa iskua rasitustesteissä. Tarakan päällä kerrotaan kantavuudeksi 25 kg, mutta olen kyllä nähnyt sen päällä painavampiakin lapsia kyyditetyn, eli todellinen kantavuus lienee kuitenkin suurempi.

Kuvassa on satula nostettu yli 180 cm kuskille sopivalle korkeudelle.

Hankinta

Löysin kuvan jopon tori.fi:stä, jossa tämän yksilön pyyntihinta oli hyvin maltilliset 75 euroa. Runkonumeron perusteella pyörä on rullannut ulos Helkaman Hangon tehtaalta maaliskuussa 2012. Koska jopo on myös pyörävarkaiden suosikkipyörä, epäilisin normaalisti näin hyväkuntoisen ja halvan jopon olevan jonkun muun kuin myyjän omaisuutta, mutta tässä tapauksessa pyörän hintaa laski ei-muodikas väri, punaisella maalilla tehty tuning (tai ilkivalta?) pyörän keulassa ja takaa puuttuva heijastin. Myyjä ei myöskään ollut huppupäinen laiha nisti kerrostalon takapihalla, vaan tavallinen rivitalossa asuva perheenäiti, jonka lapsi ei syystä tai toisesta halunnut enää tällä fillarilla ajaa. Varmemmaksi vakuudeksi pyörän runkolukkoon löytyi yksi avain ja sain vielä ohjekirjan ja takuutodistuksen mukaan. Kun vielä renkaatkin olivat hyväkuntoiset, niin voin taputtaa itseäni selkään ja todeta tehneeni loistokaupat!

Tervetuloa blogiini!

Sain kipinän pyöräilyyn ja pyörien rakentamiseen muutama vuosi takaperin ja ajattelin nyt jakaa muidenkin nähtäville kokemuksiani muutaman pyöräprojektin toteuttamisen jälkeen. Toivottavasti löydä blogistani hyödyllisiä vinkkejä tai muuten vain kiinnostavaa luettavaa.

Koska lapseni polkevat jopoilla ja se on muutenkin suosittu pyörä, tulen ainakin aluksi keskittymään erityisesti siihen. Pyrin kirjoittamaan huolto-, purku- ja rakenteluohjeet niin helppotajuisesti, että aloittelevakin pyöräharrastaja ne ymmärtää ja pystyy toivottavasti myös tekemään perässä.

Mukavia lukuhetkiä!