Tunturi Energyn kunnostaminen – Steel is real!

Minulle tuli yhden pyöräkaupan kylkiäisenä kunnostusta vaativa Tunturin 20″ lasten pyörä. Veljenpojan kasvaessa tuumailin, että nyt olisi sopiva aika ehostaa siitä uusi menopeli nuoren miehen käyttöön.

Ajetun näköinen peli.

Pyörää tarkastellessani siinä oli havaittavissa lukuisia käyttöä estäviä tai silmään sattuvia ongelmia, mikä selittää sen, että sain sen niin sanotusti kaupan päälle.

  • toinen kädensija puuttuu ja toinen on vaihtokunnossa
  • vaihdevipu rikki
  • etujarrun vaijeripidike vääntynyt
  • etujarrun kahvan säätöholkki rikki
  • seisontatuen tassu enimmiltä osin hävinnyt
  • joustokeula jumissa
  • vaihde- ja jarruvaijerin kuori rispaantunut
  • toinen poljin pyörii erittäin huonosti
  • soittokello ei toimi
  • takalokasuoja katkennut
  • pinnaheijastimet puuttuvat
  • takaheijastin puuttuu
  • ruostetta ja kolhuja
  • korroosiota satulatolpan putkessa
  • runkolukkoon ei ole avainta

Aikalailla normisettiä kun pyörä on ollut (oletettavasti) pojalla ajossa eikä sitä ole ilmeisesti juurikaan matkan varrella huollettu.

Negatiivisten asioiden listaan pitää hetimmiten lisätä myös se, että pyörä kokoisekseen huomattavan raskas: runko, ohjainkannatin, ohjaustanko, kammet, keula ja etunapa ovat täyttä terästä! En alkanut pyörää punnitsemaan, mutta uuden joustokeulattoman mallin massaksi kerrotaan Tunturin sivulla 12,9 kg. Se on paljon se, kun suhteuttaa luvun 6-vuotiaan kuskin noin 22 kg painoon. Eli sama kuin itse ajaisin 55-kiloisella pyörällä! Jopa vannoutuneimmat steel is real -koulukunnan fanit myöntänevät tässä vaiheessa, että alumiinilla on paikkansa pyörissä. Kevyitä ja muutenkin asiallisia lasten pyöriä valmistavat Islabikes ja Frog Bikes ovat löytäneet niissä hyvän markkinaraon itselleen, kun taas Tunturin lastenpyöristä vastaavan tuotepäällikön pitäisi hävetä tällaisten kunnianhimottomien tonnikeijujen suoltamista markkinoille.

Positiivisiakin asioita löytyi: pyörässä oli ehjä satula, pinnoja ei ollut poikki, eivätkä renkaatkaan ole vielä vaihtokunnossa. Ketju ei ollut ruosteessa eikä rattaissakaan näkynyt suurimmin kulumaa. Savunharmaa ehjä ketjunsuoja ja rungon sisäinen vaihdevaijerin reititys miellyttivät silmää. Shimanon peruslaadukas SG-3C41 3v-takanapa vaikutti olevan kunnossa, mikä on erittäin hyviä asia, sillä kyseessä on luultavasti pyörän kallein yksittäinen komponentti.

Korjaamaan

Aloitin pesemällä pyörän tehokkaalla biohajoavalla pesuaineella. Kuivauksen jälkeen aloitin jumissa olevasta polkimesta ja kirjoitin sen kunnostamisesta aivan oman artikkelinsa. Nyt polkimet pyörivät kevyesti.

Seuraavaksi purin rungosta pois kiekot ja kaikki pintaruosteiset ja maalausta kaipaavat osat. Pientä lohtua paino-ongelmaan sain siitä, että heivasin pultteineen 398-grammaisen runkolukon metallinkierrätykseen. Pyörä kun matkaa sellaiselle seudulle, jossa lukkoja ei onneksi tarvita ainakaan lasten pyöriin.

Kampia irrottaessa tuli todettua, että keskiölaakeri pyörii perin nihkeästi, mikä ei ainakaan lisää ajamisen iloa. Pakkohan se oli siis vaihtaa. Aloitin sen irrotuksen poraamalla ensin keskiön alle vedenpoistoreiän, jonka kautta suihkutin liberaalisti irrotusöljyä keskiön sisään. Keskiö lähti tällä kertaa irti ilman erityisiä ongelmia, rasti seinään! Tilalle asensin runkovikaisesta pyörästä purkamani sulavasti pyörivän kasettikeskiön. Tällä kertaa optimoin laakerien toimintaa levittämällä kierteisiin sinistä kierrelukitetta ja käyttämällä normaalia pienempää kiristysmomenttia etenkin vasemmalla puolella (se puoli, jossa ei ole ketjua). Tästä on se etu, että laakerit ja sitä kautta kammet pyörivät nyt selvästi kevyemmin kuin kupit suositeltuun 50-70 Nm momenttiin väännettynä.

Tällaisessa pyörässä melko tarpeettoman joustokeulan sain liikkumaan vasta kun painoin keulaa koko iskävartaloni reippaahkolla massalla eli selvästikin siinä oli jotain vialla. Sen huolto otti melkoisesti aikaa ja siitä olisin melkein voinut kirjoittaa ihan oman artikkelinsa. En löytänyt Zoomin halpaan joustohaarukkaan huolto-ohjetta, mutta yritys ja erehdys -menetelmällä selvisi, että haarukan yläpään tulpat lähtevät irti ihan vain talttapäisellä ruuvimeisselillä vääntämällä ja liukuputkien sisältä piti avata 5 mm kuusiokoloruuvit pitkällä jatkovarrella ja 3/8″ hylsyllä. Tämän jälkeen puhdistin sisältä löytyneet osat ja hion liukuputkista hapettumat ja karheudet pois hiomapaperilla, edeten karkeammista papereista hyvin hienoihin. Lopuksi rasvaus ja kasaus ja kas kummaa, keula alkoi toimimaan ihan normaalisti! Tästä tuli aivan voittaja-olo 💪 .

Kiekkojen tarkistus paljasti, että etunapa pyörii pykien, joten purin ja puhdistin navan ja puristin sinne uudet rasvat, säätäen samalla laakerit pyörimään herkästi. Takakiekko pyöri ihan hyvin, mutta siinä taas oli merkittävää sivusuuntaista heittoa, joten rihtauspukille tuli taas käyttöä.

Rumasti katkennutta takalokasuojaa en uusinut, vaan sahasin rautasahalla sen siististi lyhyemmäksi, kenties poikien mielestä jopa katu-uskottavan räyhäkän näköiseksi 🙂 .

Maalia ja meikkiä

Ruosteisista ja hapettuneista osista hioin enimmät ruosteet pois, pyyhin rasvanpoistoaineella ja suihkutin niihin nopeasti kuivuvaa Mastonin mattamustaa ruosteenestopohjamaalia, joka kokemukseni mukaan tarttuu hyvin ja muodostaa melko kovan pinnan. Ihan hyvä valinta tällaiseen väliaikaispyörään, joka käy vuodessa parissa taas pieneksi ja menee sitten kiertoon. Samaa maalia töpöttelin pensselillä rungon kolhuihin.

Osa osista ennen maalausta.
Maalauksen jälkeen.

Kun runko oli riisuttu melko paljaaksi, niin tässä kohtaa oli hyvä sauma meikata siitä hyvän näköinen. Kiillotin maalipinnan koneellisesti Scholl S20 -kiillotusaineella ja pyörän kasattuani innostuin hakemaan vielä lisää kiiltoa vetämällä uuden kierroksen viimeistelylaikalla ja Lime Prime Plussalla. Näin se muuttui vanhakin pyörä sen näköiseksi, että sen kehtaa antaa lahjaksi.

Viimeistely Lime Primellä

Vanhaa ja uutta osaa

Miljoonalaatikostani löytyi maalausta vaille siisti jarrukahva rikkinäisen tilalle, samoin kuin ehjät jarrulänget ynnä vähemmän kuluneet jarrupalat.

Jouduin kuitenkin ostamaan kaupasta seuraavat uudet osat:

Yhteensä osiin meni siis kohtuulliset 28,70€, eli enemmän kuin mitä pyörä minulle maksoi, mutta siltikin tässä puhutaan harrasteyksiköiden sijaan vielä aivan taskurahoista 🙂 .

Herrmansin valmistamia kädensijoja täytyy kehua useammasta syystä. Ensinnäkin ne on valmistettu Suomessa, hinta on kohtuullinen ja ne ovat sopivan paksuiset, mukavat ja pitävät. Iso etu on myös se, että tässä mallissa on uria, jotka helpottavat grippien lyhentämistä kapealle lasten tangolle sopivaksi. Saksin vaihdevivun puolelta pois kaksi pätkää ja jarrukahvan puolelta yhden siivun.

Liimasin pyörään myös näkyvyyden maksimoimiseksi hieman heijastinteippiä, vaikka tieliikennelain mukaiset heijastimet löytyvät nyt edestä, takaa ja sivuilta.

Rungon sisällä kulkevan vaijerinkuoren sain helposti vaihdettua siten, että jätin vaijerin paikoilleen ja vedin kuoren pois ja tämän jälkeen työnsin uuden vaijerinkuoren ohjurina toimivaa vaijeria myöten pyörän rungon läpi. Tämän jälkeen vaihdoin vielä kuluneen vaijerin tilalle uuden.

Sekin tuli opittua, että Shimanon 3-vaihteisen takanavan tapauksessa keltainen indikaattori tulee säätää takavaihtajassa viivojen väliin silloin kuin vaihdevivusta on valittuna vaihde numero kaksi.

Loppusilauksena säädin satulan mahdollisimman vaateriin ja jarrukahvan säätöruuvilla kahvaa lähemmäksi tankoa, että lyhyet sormet yltävät paremmin käyttämään etujarrua. Tämän jälkeen vielä ketjun puhdistus ja rasvaus ja viimeinkin pyörä on valmis!

Lopputulos

Lähtötilanteeseen nähden olen aivan tyytyväinen siihen millainen pyörästä tuli. Koetin tehdä pyörästä pyörivien osien osalta pienivastuksisen ajaa ja toivottavasti pyörän uusi omistaja pystyy nyt nauttimaan Tunturista huolimatta sen reippaasta massasta. Ainakin joustokeulan ja ratakiskomaisen jäykän rungon puolesta sillä kelpaa ryskää aivan huoletta, eikä takalokasuojakaan viistä maata keula ilmassa sotkiessa 🙂 .

Rahallisesti tämän pyörän korjauttaminen pyöräkorjaamossa ei olisi välttämättä enää kannattanut, korjaukseen kun olisi todennäköisesti kulunut uusia osia ja/tai työaikaa yli pyörän käyvän arvon. Harrastaja taas ei onneksi laske tuntejaan ja jos laskikin, niin sai kuitenkin lohtua siitä, että onnistui taas palauttamaan yhden pyörän tien päälle – vaihtoehtona kun olisi tällä kertaa saattanut olla jopa metallinkeräyslava.

Takavaihtaja täytyy vielä kääntää suoraan ennen pyörän luovutusta 🤦.

Jos tykkäsit artikkelista, niin käypä tykkäämässä vielä Facebook-sivustani. Kiitoksia, olet paras! 🙂