ZTTO 11-40, takapakka helvetistä

Nuorimmaiseni Radon-maastopyörässä oli 3×9 voimansiirto alunperin ja sain pyörää yksinkertaistettua ja kevennettyä noin 500 gramman edestä poistamalla eturattaat, etuvaihtajan, kaapelin ja vaihdevivun. Eteen asensin ainoaksi rattaaksi 30-hampaisen narrow-widen ja takana palveli yhä Shimanon originaali 11-34 rataspakka. Vaikka Oulussa onkin pääosin aakeeta laakeeta, niin välitykset eivät kuitenkaan aivan riittäneet jyrkimpiin paikallisiin kukkuloihin (käykäänhän testaamassa Kaakkurin Liikuntamaa).

Kun moderneissa 1X-voimansiirrolla varustetuissa pyörissä on yleensä takana isoin ratas vähintään 42-hampainen, niin aloin tutkailemaan, että löytyisikö 9-vaihteisena myös laajemmalla välitysskaalalla olevia pakkoja. Ja löytyihän niitä.

Shimanolta laajin 9-v pakka on 11-36, mutta kiinalaiselta ZTTO:lta löytyi 9-lehtisenä jopa 11-50. En kuitenkaan uskonut pyörän takavaihtajan venyvän moiseen, joten tyydyin tilaamaan 11-40:n AliExpressistä.

Ensivaikutelmat

Jos aloitetaan hyvistä puolista, niin pakka oli verrattain edullinen ja näyttää oikein hienolta punaisen alumiinisen lukitusrenkaan kera. Asennuskin sujui ilman ongelmia. Se ei myöskään ole kevennysreikien ansiosta 515 grammaisena aivan valtavan painava (Shimanon CS-HG200-9 11-34 painaa 407 grammaa).

Positiivista oli myös, että korona-aikaan sellaisen pystyi helposti ja nopeasti ostamaan, Shimanon pakoissa kun on/oli toimitusvaikeuksia.

Ongelmat alkavat

Isoista rattaista on hyötyä vain, jos ketju siirtyy niille asti. Shimanon Deore RD-M592-SGS -takavaihtajan tapauksessa näin ei ole, sillä suurimmilleenkin B-ruuvilla säädetty etäisyys ei riitä, vaan vaihtajan pieni rissapyörä ottaa kiinni pakan suurimpaan rattaaseen. Eipä Shimano tosin lupaakaan tukea kuin maksimissaan 36-hampaiselle rattaalle, mutta nettikeskustelujen perusteella vaihtajat usein toimivat speksattua isompienkin rattaiden kanssa.

Vaan tämäpä oli minulla tiedossa, joten olin tilannut nk. GoatLinkin AliExpress-vastineen. Käytännössä tämä alumiinipalikka siirtää vaihtajaa pari senttiä alaspäin ja rattaat eivät enää osu toisiinsa. Alla olevassa kuvassa se on tuo punainen osa kiinnitettynä takavaihtajan korvakkeen ja vaihtajan väliin.

Sitten vain vaihdekytkimestä isoimman vaihteen napsuttelu päälle, löysät pois vaihdevaijerista ja polkemaan vihellellen kohti auringonlaskua? Väärin.

Ketju nousi kyllä 40-hampaiselle rattaalle ihan hienosti, mutta vaikka miten säädin, niin vaihdot eivät onnistuneet ilman, että jostain välistä ketju hyppäsi kahden rattaan yli. Tunnin ähräyksen jälkeen alkoi nousta hiljalleen sarvi otsaan ja kävi mielessä, että on tämä saatana työmaa!

Tuumaustauko ja uusi yritys

Ketju oli uusi, joten siitä ongelmat eivät kaiken järjen mukaan voisi johtua. Kokeilin kuitenkin varalta toisen merkkisellä ketjulla, ei vaikutusta. Koska vaihdot onnistuivat paremmin pienempien vaihteiden suuntaan (jolloin vaijeria kiristetään), ajattelin, että joskohan vaijeri 5 vuotta vanhassa pyörässä jo vanhuuttaa takeltelee löysätessä, joten uusin sen. Ei mitään vaikutusta.

Tsekkasin sitten vaihtajan häkin ja korvakkeen suoruuden. Ei vikaa.

Lopulta aloin miettimään, että vaihtajan korvakkeeseen kiinnitetyn jatkopalan tapauksessa vaihtaja jää B-ruuvin säätö minimissäänkin vähän turhan kauaksi pakasta, mikä ei tee hyvää vaihtojen tarkkuudelle, joten otin jatkopalan pois ja hain kaupasta pitemmän, haponkestävän B-ruuvin (ihan tavallinen M4), joka on maksoi Bauhausista hankittuna 40 senttiä. Ihan yhtä pienellä ja sievällä kannalla olevaa en löytänyt, mutta tokkopa metsäpolun varrella kukaan tuohon kiinnittää huomiota 🙂 .

Yllä uusi, alla alkuperäinen Shimanon B-ruuvi.

Tällä pitemmällä ruuvilla sain vaihtajan taas säädettyä yltämään isoimmalle rattaalle. Sitten taas testaamaan vaihteiden vaihtumista.

Noin puolen tunnin kiroilun jälkeen totesin, että vaihtaja täytyy säätää hyvin lähellä pakkaa, kuitenkin niin, että isoimmalle rattaalle vaihtaessa ei kuulu yhtään ylimääräistä roplatusta. Onnistuin tämän jälkeen löytämään liipasimen trimmillä sellaisen vaijerin kireyden, jossa kaikki vaihteet vaihtuivat yhdellä painalluksella, mutta osin melko hitaasti ja vähemmän hienostuneesti. Hallelujaa!

Aika näyttää, kuinka usein tätä pitää olla justeeraamassa kohdalleen. Luultavasti aika usein 🙁 .

Vasemmalla alekkain vaihtajan ääriasentojen rajoitinruuvit. Oikealla taas törröttää uusi pitempi B-ruuvi.
Säädin B-ruuvilla vaihtajan näin lähelle isointa ratasta.

Loppufiilikset

Jos haluat hyvin toimivan ja ongelmattoman vaihteensiirron Shimanon Deore-vaihtajan kanssa, niin tämän kokemuksen perustella minun on pakko todeta, että älä osta tätä 9-lehtistä pakkaa. Osta ennemmin Shimanon 11-36 ja taluta pyörää jyrkimmissä mäissä.

Jos taas sinulla on runsaasti kokeilumieltä, ylimääräistä aikaa ja rahaa ja nautit tuskallisista säätösessioista, niin siitä vaan. Kenties tämä pakka toimii paremmin SRAMin takavaihtajan kanssa. Tai ylipäätään jonkun muun vaihtajan. Ei kai näitä muuten valmistettaisi?

Paras vaihtoehto on tietysti hankkia laajemman välitysskaalan pakalle alunperin suunniteltu voimansiirto. Esimerkiksi AliExpressistä löytyisi hämmentävän halpa L-TWOOn 1×10 päivityskitti. Mutta toimiiko se ongelmitta? Jos taas kaukomailta asti tilaaminen arveluttaa, niin vaikkapa tämä Foxcompilta löytyvä Microshiftin Advent -päivityssetti on melko edullinen tapa saada taakse 42-hampainen ratas.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!


Jos tykkäsit artikkelista, niin käypä tykkäämässä vielä Facebook-sivustani. Kiitoksia, olet paras! 🙂

↓ PS. Kommentin lisäys antaa virheilmoituksen, mutta tallentuu silti. Pahoittelut tästä, korjaan kun kerkeän.