Ohjainkannattimen irrotus

Ohjainkannatin – eli harrastajakielessä stemmi – on tässä tapauksessa nk. quill-tyyppiä. Tällaiset kannattimet olivat aikoinaan laajalti käytössä, mutta nykyään niitä tapaa lähinnä kaupunkipyörissä. Tämän mallin kiistaton etu on, että sen korkeutta pystyy säätämään vetämällä kannattimen putkea enemmän esille – luonnollisesti toki vasta lukituksen löysyttämisen jälkeen.

Stemmi lukittuu paikoilleen kuusiokolopultilla, jonka avaamiseen tarvitaan tietysti kuusiokoloavain.

Siellä se siintää. Ylläolevassa kolossa pitäisi olla muovi- tai kumitulppa päällä, mutta tästä yksilöstä se on ainakin kadonnut matkan varrelle ja korroosio on päässyt iskemään. Valitettavasti Helkaman jopo-verkkokaupasta ei voi ostaa tällaisia tarpeellisia nippeleitä. Onneksi kyseessä oli kuitenkin vain pintaruoste ja pulttia pystyi edelleen aivan hyvin vääntämään.

Pultti aukeaa tavalliseen tapaan vastapäivään kiertämällä. En mainitse myöhemmissä postauksissani enää avaussuuntaa, paitsi silloin kun se on normaalista poikkeava.

Lopulta pultti kiertyy esiin kannattimesta (paitsi jos kannatin löystyy ja alkaa liikkua ennen tätä).

Tässä kohtaa tullaan tyypillisen ongelman eteen. Stemmi nimittäin jumittuu aikaa myöten paikoilleen, eikä käänny tai nouse vaikka kuinka vääntäisi. Tähän on onneksi hyvin yksinkertainen ratkaisu: lyö kevyesti kuusiokolopultin päähän ja se painuu takaisin stemmin sisään ja jumi aukeaa. Itse käytin kumivasaraa, mutta tavallinenkin vasara käy. Pultin pään suojaksi laittaisin tällöin kuitenkin pienen puupalikan tms ennen kopautusta.

Ja siinä se nyt komeilee, normaaliin tapaan alaosastaan ruosteessa. Putkessa oleva tarra mainosti sen olevan ruostumatonta terästä, joten oletan ruosteen tarttuneen etuhaarukan varsiosasta eli ruotoputkesta. Tähän ohjainkannattimeen sopii ohjaustanko, jonka kiinnityskohdan (clamp) halkaisija on 25.4 mm.

Jopon stemmissä on 195 mm pitkä, halkaisijaltaan 22.2 millin putki ja se tuo ohjaustangon 40 mm eteenpäin.

Lähikuvasta voi hahmottaa stemmin toimintaperiaatteen: sisällä oleva pitkä kuusiokolopultti kiristää alaosassa olevan kiilan kannattimen putken viistottua päätä vasten, jolloin se puristuu tiukasti kiinni ympärillä olevaan etuhaarukan ruotoputkeen ja mahdollistaa pyörän ohjaamisen.

Jopon purkaminen, satulatolpan ja sovitteen irrotus

Yksi syy hankkia tämä edullinen maalilla töhritty yksilö oli se, että aikomuksenani oli joka tapauksessa maalata se. Pyörän pystyisi kyllä maalarinteipin avustuksella rajailemaan niin, että maalauksesta saisi (kauempaa katsoen) kohtuullisen siistin purkamatta fillaria, mutta minä tähtään kriittistäkin silmää miellyttävään lopputulokseen ja se tarkoittaa, että kaikki osat täytyy irrottaa rungosta. Toinen syy purkamiselle on, että tulen korvaamaan ison osan pyörän osista kevyemmillä.

Helkaman tehtaalla yhden jopon kasaaminen vielä tekijästä riippuen 12-20 minuttia, mutta 82-osaisen pyörän purkaminen ei käynyt minulta likimainkaan näin vauhdikkaasti. Aikaa meni nimittäin kolmisen tuntia, mistä osa meni tosin kuvien ottamiseen, työkalujen etsimiseen, irrotusöljyn imeytymisen odotteluun, avaussuuntien varmisteluun googlaamalla ja lopuksi myös maalattavien osien pesemiseen.

Satulatolppa

Satulatolppa eli istuinkannatin lähtee todella helposti irti. Ensin avataan sen pikalinkulla varustettu kiristin ja normaalin korkeudensäätön sijaan vedetäänkin koko putki pois rungosta. 35,6 mm kiristinpanta lähtee myös irti ylöspäin vetämällä. Kuvan kannatin ei muuten ole alkuperäinen, vaan aiempi omistaja oli uusinut sen jossain vaiheessa – kenties aiempi oli varastettu?

Satulatolpan sovite

Tämän jälkeen näkyviin jää soviteholkki (eng. reducer tai shim), joka sovittaa halkaisijaltaan hyvin yleisen 27,2 mm satulatolpan rungon satulaputkeen, jonka ulkohalkaisijaksi mittasin 35,5 – 35,6 mm mittauskohdasta riippuen. 2 mm seinämävahvuudella sisäosan halkaisija on tällöin 31,5 – 31,6 mm tienoilla.

Soviteholkin irrottaminen saattaisi onnistua esimerkiksi siirtoleukapihdeillä, mutta sovitin ja rungon maalipinta säilynee paremman näköisenä jos sen irrottaa liukuvasaralla, jollaisen onneksi hankin taannoin pohjaan jumittuneen satulatolpan nostamista varten. Ei siis aivan turha työkaluostos, koska tarvitsin sitä jo toistamiseen :-).

Liukuvarasan toimintaperiaate on sellainen, että keskellä olevaa painavaa mötikkää liu’utetaan tangon kärjestä kohti perää, siten että se lopulta törmää kahvaosaan, mikä aikaansaa terävän vedon tangon toiseen päähän kiinnitettyyn kappaleeseen. Vähän kuin käänteinen vasara.

Sarjasta löytyi onneksi sopivan kokoinen vetopää.

Koukku siis holkin alareunan alle..

.. ja muutaman vetäisyn jälkeen alumiinien holkki irtoaa siististi, joskaan ei alaosaltaan järin siistinä.