Nuorimmaiseni Radon-maastopyörässä oli alunperin 3×9 voimansiirto ja sain pyörää yksinkertaistettua ja kevennettyä noin 500 gramman edestä poistamalla eturattaat, etuvaihtajan, kaapelin ja vaihdevivun. Eteen asensin ainoaksi rattaaksi 30-hampaisen narrow-widen ja takana palveli yhä Shimanon originaali 11-34 rataspakka. Vaikka Oulussa onkin pääosin aakeeta laakeeta, niin välitykset eivät kuitenkaan aivan riittäneet jyrkimpiin paikallisiin kukkuloihin (käykäänhän testaamassa Kaakkurin Liikuntamaa).
Kun moderneissa 1X-voimansiirrolla varustetuissa pyörissä on yleensä takana isoin ratas vähintään 42-hampainen, niin aloin tutkailemaan, että löytyisikö 9-vaihteisena myös laajemmalla välitysskaalalla olevia pakkoja. Ja löytyihän niitä.
Shimanolta laajin 9-v pakka on 11-36, mutta kiinalaiselta ZTTO:lta löytyi 9-lehtisenä jopa 11-50. En kuitenkaan uskonut pyörän takavaihtajan venyvän moiseen, joten tyydyin tilaamaan 11-40:n AliExpressistä.
Ensivaikutelmat
Jos aloitetaan hyvistä puolista, niin pakka oli verrattain edullinen ja näyttää oikein hienolta punaisen alumiinisen lukitusrenkaan kera. Asennuskin sujui ilman ongelmia. Se ei myöskään ole kevennysreikien ansiosta 515 grammaisena aivan valtavan painava (Shimanon CS-HG200-9 11-34 painaa 407 grammaa).
Positiivista oli myös, että korona-aikaan sellaisen pystyi helposti ja nopeasti ostamaan, Shimanon pakoissa kun on/oli toimitusvaikeuksia.
Ongelmat alkavat
Isoista rattaista on hyötyä vain, jos ketju siirtyy niille asti. Shimanon Deore RD-M592-SGS -takavaihtajan tapauksessa näin ei ole, sillä suurimmilleenkin B-ruuvilla säädetty etäisyys ei riitä, vaan vaihtajan pieni rissapyörä ottaa kiinni pakan suurimpaan rattaaseen. Eipä Shimano tosin lupaakaan tukea kuin maksimissaan 36-hampaiselle rattaalle, mutta nettikeskustelujen perusteella vaihtajat usein toimivat speksattua isompienkin rattaiden kanssa.
Vaan tämäpä oli minulla tiedossa, joten olin tilannut nk. GoatLinkin AliExpress-vastineen. Käytännössä tämä alumiinipalikka siirtää vaihtajaa pari senttiä alaspäin ja rattaat eivät enää osu toisiinsa. Alla olevassa kuvassa se on tuo punainen osa kiinnitettynä takavaihtajan korvakkeen ja vaihtajan väliin.
Sitten vain vaihdekytkimestä isoimman vaihteen napsuttelu päälle, löysät pois vaihdevaijerista ja polkemaan vihellellen kohti auringonlaskua? Väärin.
Ketju nousi kyllä 40-hampaiselle rattaalle ihan hienosti, mutta vaikka miten säädin, niin vaihdot eivät onnistuneet ilman, että jostain välistä ketju hyppäsi kahden rattaan yli. Tunnin ähräyksen jälkeen alkoi nousta hiljalleen sarvi otsaan ja kävi mielessä, että on tämä saatana työmaa!
Tuumaustauko ja uusi yritys
Ketju oli uusi, joten siitä ongelmat eivät kaiken järjen mukaan voisi johtua. Kokeilin kuitenkin varalta toisen merkkisellä ketjulla, ei vaikutusta. Koska vaihdot onnistuivat paremmin pienempien vaihteiden suuntaan (jolloin vaijeria kiristetään), ajattelin, että joskohan vaijeri 5 vuotta vanhassa pyörässä jo vanhuuttaa takeltelee löysätessä, joten uusin sen. Ei mitään vaikutusta.
Tsekkasin sitten vaihtajan häkin ja korvakkeen suoruuden. Ei vikaa.
Lopulta aloin miettimään, että vaihtajan korvakkeeseen kiinnitetyn jatkopalan tapauksessa vaihtaja jää B-ruuvin säätö minimissäänkin vähän turhan kauaksi pakasta, mikä ei tee hyvää vaihtojen tarkkuudelle, joten otin jatkopalan pois ja hain kaupasta pitemmän, haponkestävän B-ruuvin (ihan tavallinen M4), joka on maksoi Bauhausista hankittuna 40 senttiä. Ihan yhtä pienellä ja sievällä kannalla olevaa en löytänyt, mutta tokkopa metsäpolun varrella kukaan tuohon kiinnittää huomiota 🙂 .
Tällä pitemmällä ruuvilla sain vaihtajan taas säädettyä yltämään isoimmalle rattaalle. Sitten taas testaamaan vaihteiden vaihtumista.
Noin puolen tunnin kiroilun jälkeen totesin, että vaihtaja täytyy säätää hyvin lähellä pakkaa, kuitenkin niin, että isoimmalle rattaalle vaihtaessa ei kuulu yhtään ylimääräistä roplatusta. Onnistuin tämän jälkeen löytämään liipasimen trimmillä sellaisen vaijerin kireyden, jossa kaikki vaihteet vaihtuivat yhdellä painalluksella, mutta osin melko hitaasti ja vähemmän hienostuneesti. Hallelujaa!
Aika näyttää, kuinka usein tätä pitää olla justeeraamassa kohdalleen. Luultavasti aika usein 🙁 .
Loppufiilikset
Jos haluat hyvin toimivan ja ongelmattoman vaihteensiirron Shimanon Deore-vaihtajan kanssa, niin tämän kokemuksen perustella minun on pakko todeta, että älä osta tätä 9-lehtistä pakkaa. Osta ennemmin Shimanon 11-36 ja taluta pyörää jyrkimmissä mäissä.
Jos taas sinulla on runsaasti kokeilumieltä, ylimääräistä aikaa ja rahaa ja nautit tuskallisista säätösessioista, niin siitä vaan. Kenties tämä pakka toimii paremmin SRAMin takavaihtajan kanssa. Tai ylipäätään jonkun muun vaihtajan. Ei kai näitä muuten valmistettaisi?
Paras vaihtoehto on tietysti hankkia laajemman välitysskaalan pakalle alunperin suunniteltu voimansiirto. Esimerkiksi AliExpressistä löytyisi hämmentävän halpa L-TWOOn 1×10 päivityskitti. Mutta toimiiko se ongelmitta? Jos taas kaukomailta asti tilaaminen arveluttaa, niin vaikkapa tämä Foxcompilta löytyvä Microshiftin Advent -päivityssetti on melko edullinen tapa saada taakse 42-hampainen ratas.
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
Jos pidit artikkelista, niin käypä vielä tykkäämässä Facebook-sivustani, niin et missaa tulevia juttujani! 🙂
Auttaisiko pitempi häkki?
Mahdollisesti, jos jostain löytyisi yhteensopiva pitempi häkki 🙂 . Tuo Deore-takavaihtaja kun on jo alunperin long cage -mallia (SGS).
Ei pitäisi tulla yllätyksenä ettei toimi ihan 100.
Kalleimman pään sram XX1 9v vaihtajalla toimi aikoinaan ihan ok ton jatkopätkän kanssa(sramin tapauksessa roadlink).
Vaikka äkkiarvaamalta luulisi että kaikki esim Shimano Deoren vaihtajat toimii samalla lailla, noissa on kyllä eroja. Esim toi “shadow” -malli ei mielestäni pärjää vanhemmille vaihtamistarkkuudessa. Ekan sukupolven SLX oli tosi kehno ihan saman sarjan Shimanon pakan ja ketjun kanssa jo uutena.
Tekstistä ei käy ilmi, vaihdoitko vaijerin kuoret, niidenkin kuluminen sisältä aiheuttaa lisäongelmia.
En vaihtanut vaijerin kuorta, sillä vaihteensiirto oli muistikuvieni mukaan aiemmin toiminut täysin ongelmitta Shimanon 11-34:n kanssa. Mutta nyt kun mainitsit asiasta, niin tein sen ja käytin samalla pakkaa irti ja kiristin sen momenttiavaimen kanssa paikoilleen. Laitoin myös takarenkaan pikalinkun varmasti riittävän kireälle. Paraniko toiminta? No eipä juuri, vaihteet saa trimmillä kyllä vaihtumaan kertapainalluksella, mutta edelleen hitaan puoleisesti.