Tämä tarina alkaa sellaisella onnekkaalla sattumuksella, että selailin aikani kuluksi Facebookin aktiivista MTB Oulu -ryhmää ja siellä yksi harrastaja oli juuri pari minuuttia aiemmin kertonut haluavansa lahjoittaa kunnostusta vaativan 24″ Cannondalen. AV YV, minulle kiitos!
24″ renkailla varustettu pyörä sopii tyypillisesti alkaen n. 125 cm kuskeille ja ikävälille 7-11 vuotta ja veljenpoikani oli juuri lähestymässä tätä ikää. Syntymäpäivälahjaa ei siis tarvinnut tätä enempää suunnitella.
Pyörän arviointia
Löysin pyörän Cannondalen vuoden 2013 kuvastosta, jossa pyörän alumiinirungon mainostetaan olevan sekä kevyt että kestävä. Fillari on kuoriintuntuvasti kevyempi kuin aiemmin ehostamani teräsrunkoinen 20″ Tunturi Energy. Siinä oli lisäksi lastenpyörissä hyvin harvinainen ilmajousella varustettu RST First Air -joustokeula, joka näyttäisi googlauksen perusteella olevan yli 200 euron osa jos uutta pitäisi lähteä ostamaan. Lähtökohdat voisivat olla huonommatkin!
Ilmaisessa pyörässä on yleensä enemmän tai vähemmän laitettavaa, eikä tämä yksilö ei ollut poikkeus. Lista ei tällä kertaa kuitenkaan ollut aivan valtavan pitkä:
– takavaihtaja vääntynyt
– ketju ruosteessa
– dork discistä eli pinnasuojasta puuttui palanen
– ketjusuojasta puuttui enin osa
– kaikki vaijerit vaihtokunnossa
– jarrujen teho kateissa
– tupit päistä ruvella
– maalipinta kulahtanut
– satula haalistunut
– ruostetta ja naarmua siellä täällä
– ylimääräisiä tarroja rungossa
Kunnostusta ja ehostusta
Aloitin helpoimmasta, eli poistin ylimääräiset tarrat kuumailmapuhaltimella ja raaputtamalla. Jäljelle jääneet liimajäämät hävitin AT-Tarranpoistajalla.
Vaihtajan korvakkeen suoristukseen käytin RJ The Bike Guyn vinkkaamaa kikkaa, eli ruuvasin vanhan takakiekon kiinni korvakkeeseen, minkä jälkeen oli helppo nähdä korvakkeen todellakin olevan todella kiero ja tällä ylimääräisellä kiekolla voi korvaketta koettaa vääntää samansuuntaiseksi pyörässä paikallaan olevan kiekkoon nähden. Tällä tapaa olen aiemmin onnistuneesti suoristanut teräksisen kiinteän korvakkeen, mutta tämän pyörän alumiininen korvake napsahti saman tien poikki vääntäessä. Onneksi löysin uuden AliExpressin Derailleur hangers Storesta kohtuulliseen alle 7 euron hintaan kotiin toimitettuna.
Runkoon töpöttelin mustaa maalia niihin kohtiin, joista näkyi paljasta alumiinia. Kulahtaneen maalipinnan kiillotin Scholl S3 Gold -kiillotusaineella ja rotary-mallin kiillotuskoneella. Naarmuinen musta pinta sai nopeasti kiiltoa takaisin ja suojasin sen lopuksi pitkäikäistä suojaa lupaavalla Fusso-autovahalla.
Takahaarukan vaakaputken suojateipin oli ketju hakannut melko rupisen näköiseksi, joten katsoin parhaimmaksi hankkia ja asentaa sen päälle uuden BBB Stayguard -suojan. Heti paljon siistimpi.
Kammista hävinneen ketjunsuojan puutteen ratkaisin tekemällä pyörään 1X-muunnoksen, eli poistamalla etuvaihtajan ja rälläköimällä isoimmasta rattaasta hampaat pois. Pienimmän rattaan jätin paikoilleen, sillä jos ketju metsässä rymistellessä putoaa sille, niin nuorimies pystyy yhä ajamaan pyörällä kotiin.
Valitettavasti keskimmäiseltä rattaalta ketju kulki sen verran viistosti isoimmalle takarattaalle, että ketju nousi välillä yhden eturattaan hampaan päälle ja putosi ikävästi lonksahtaen takaisin paikoilleen. Eturatasta täytyi siis saada siirrettyä lähemmäkseni runkoa ja onneksi tämä on nelikanttikeskiön tapauksessa melko helppo operaatio, täytyy vain vaihtaa kasettikeskiö lyhyemmällä akselilla varustettuun. Hieman lämpöä siis keskiölle ja mutterinväännin narautti keskiön irti. Alkuperäinen akseli oli 122,5-millinen ja minulta löytyi varastosta bränikka 113-millinen tilalle. Tämän jälkeen voimansiirtoa alkoi toimia ongelmitta.
Jarrujen vaisua tehoa lähdin parantamaan uusimmalla jarruvaijerit, minkä jälkeen puhdistin ja hioin kevyesti vanteiden jarrupinnat. Ruostuneiden osien tilalle löytyi miljoonalaatikostani siistimpiä osia. Alkuperäiset jarrukahvat olivat tuntumaltaan väljän epämääräiset, joten hain kaupasta tilalle sulavasti toimivat aidot Shimanon kahvat. Samalta reissulta tarttui mukaan myös sekä eteen että taakse leveät 72-malliset jarrupalat, jotta pyörä varmasti pysähtyy tiukan paikan tullen ja testatessani renkaat oli helppo saada jarruilla lukkoonkin asti, etenkin kun v-jarruilla jarrutehon annostelu on enemmän on/off-tyylistä verrattuna levyjarruihin. Eli tehoa tuli näillä toimilla oikeastaan enemmän kuin tarpeeksi, vaan eiköhän kuski tämän kanssa pääse sinuiksi.
Kiekkoja pyöritellessäni ja rihdatessani huomasin, että takakiekon laakerit vaativat puhdistuksen ja uudet rasvat.
Keula olisi ollut mukava purkaa ja huoltaa ihan harjoituksen vuoksi, mutta siihen ei tällä kertaa ollut aikaa. Ilmaa vähentämällä ja lisäämällä keulan toiminta tuntui kuitenkin kokolailla normaalilta, joten toivoakseni se toimii myös loppukäyttäjällä. 60 mm joustomatka sinällään on melko vaatimaton ja parhaiten tällaiseen pyörään sopisikin jäykkä keula.
Uutta maalia saivat päälleen rälläköimäni kampisarja ja värinsä menettäneet jarrulänget, samoin kuin lokasuojat.
Vastoinkäyminen
Ainoa oikeasti tympeä juttu Cannondalen kanssa työskennellessä oli rungon läpi reititetty takajarrun vaijeri.
Ensimmäinen ongelma oli sellainen vahinko, että vedin alkuperäisen vaijerin kokonaan pois rungosta, eli jouduin syöttämään narua rungon sisään ja imemään sen toisesta päästä esille imurilla, että pystyin narulla vetämään uuden vaijerin rungon läpi. Tämän jälkeen yritin vetää kiinteistä alumiinisista läpimenoista (monissa pyörissä nämä ovat muovia ja irrotettavat) läpi myös vaijerin kuoret, mutta ainakaan minulla käytössä ollut Shimanon vaijerinkuori ei millään kohtuudella mennyt läpi, vaan alkoi kuoriutumaan sitä isommalla voimalla repiessä ja jumittui lopulta rungon sisään kokonaan, argh!
Lopulta myönsin tappioni, katkaisin runkoon jumittuneen vaijerinkuoren ja liimasin yläputkeen 3 kpl tarroilla varustettuja vaijerinkiinnikkeitä ja vedin takajarruvaijerin niiden kautta. Älkää kertoko kenellekään tästä epäonnistumisesta!
Osien päivitystä parempiiin
Kun itse pyörä oli ilmainen, niin rohkenin raottaa lompakkoa hieman normaalia enemmän pyörää kunnostaessani, etenkin kun 24″ pyörä yleensä palvelee käyttäänsä useamman vuoden ennen kuin käy pieneksi. Tuumailin myös, että laadukas runko ansaitsee laadukkaat osat.
Pyörässä paikoillaan olleet Bontragerin renkaat olisivat olleet aivan käyttökelpoiset, mutta kun Bike-Discountissa sattui olemaan tarjouksessa Schwalben testatusti kevyesti rullaavat Rocket Ronit hintaan 17,70 euroa/kpl, niin täytyihän ne tilata. Ne ovat myös huomattavat kevyet ja painonsäästöä tuli Bontragereihin verrattuna 410 gramman edestä. Rocket Roneilla pärjää myös talvella kohtuullisen hyvin lumisilla pyöräteillä, tai ainakin itse olen täysjäykällä 29″:lläni pysynyt pystyssä niiden kanssa.
Pyörässä oli 330-grammainen naarmuinen alumiinitanko. Minulla taas oli varastossa 116-grammainen, aikoinaan ebaysta tilaamani kiinakuitutanko, jota en ollut uskaltanut keveydestä johtuen asentaa mihinkään aikuisten maastopyörään. Koska nyt kuitenkin oli kyse XC-käyttöön suunnitellusta lasten pyörästä ja koska vielä lyhensin tankoa, uskon sen kestävän tällaisessa käytössä aivan hyvin. Parempi ainakin olisi! Pyörä keveni 214 grammalla.
Hardcore-maastopyöräilijät eivät siedä pyörissään seisontatukia, mutta koska tämä pyörä menee koulumatkojen taittamiseen, katsoin parhaimmaksi asentaa pyörään moisen. Tässä kohtaa tuli tehtyä vikatikkihankinta, sillä ostin Puuilosta edullisen ja kevyen mustan MTB-seisontatuen ilman kiinnityksen säätömahdollisuutta. Se oli aivan kauheaa paskaa, sillä jouduin ärräpäidän saattelemana vääntelemään ja vasaroimaan sitä ruuvipenkissä, ennen kuin sain sen tyydyttävästi asentumaan pyörän takakolmioon. Puuilo tekisi palveluksen pyöräilijöille, jos vetäisi tuotteen pois myynnistä!
Naarmuinen satulatolppa olisi ollut mahdollista maalata, mutta minulla sattui olemaan myös hiilikuituinen 27.2 mm tolppa varastossa. Aitoa kiinakuitua, kuinkas muuten. Sellainen siis pyörään. Pyörä keveni 139 grammalla.
Pyörän takanapaan sopi valitettavasti vain vanhan liiton kierrepakka, jota nykyään tapaa vain kaikkein halvimmissa pyörissä. Oli pelattava niillä korteilla mitkä on jaettu, joten korvasin 14-28:n Shimanon laajimman välitysskaalan 14-34 hampaisella MF-TZ510-7 pakalla ja toivoin välitysten riittävän peruskäyttöön nyt kun pyörässä ei ole enää etuvaihtajaa. Pikaisesti pihakadulla tehdyn ajon perusteella sanoisin, että aivan jyrkimpiin mäkiin ei Cannarilla ole asiaa, mutta huippunopeus sen sijaan on tasamaastoon aivan riittävä.
Koska en osia tilatessani ollut vielä varma, että onko myös takavaihtaja itsessään vääntynyt, niin varalta tilasin (ja myös asensin) pyörään aivan uuden Tourney RD-TX800 -takavaihtajan. 13,54 euron hinta kun oli Bike-Discountissa hyvin kohtuullinen. Samalla tilasin myös uuden vaihdevivun, sillä alkuperäinen oli tyypilliseen tapaan hyvin samea ja naarmuinen.
Pyörän satula oli haalistunut joko käytöstä tai auringonvalosta johtuen, tai sekä-että. Se oli kuitenkin ehjä ja ekologisinta olisi ollut päällystää se uudella vinyylillä, mutta itsellä ei nyt ollut aikaa alkaa tutustumaan istuimen verhoilun saloihin. Lähikaupasta löytyi tuurilla hyvin lähelle pyörän väreihin sopiva satula, joten kättä taskuun ja satula mukaan.
Kädensijoiksi eli gripeiksi valitsin tälläkin kertaa erittäin mukavat Herrmansin vakiomallit. Nyt kävi kuitenkin niin, että tilaamani (ja minulle entuudestaan tuntematon) Shimanon SL-RV300 vaihdevipu oli halkaisijaltaan yllättävän suuri eli kahvaan tuli näiden välille selkeä epäjatkuvuuskohta. Tästä viisastuneena tilaisin nyt shifterin pariksi Shimanon omat kahvakumit. Ja ehkäpä vielä joku päivä tilaankin.
Lopuksi asensin pyörään vielä uudet vaijerit ja vaijenrinkuoret, soittokellon, Shimanon CN-HG40-ketjun sekä käytetyn runkolukon. Niin ja paljon pilliheijastimia pinnoihin, sillä ne pysyvät paikoillaan paljon tavallisia malleja paremmin. Valmista!
Lopputulos
Eihän 10 vuotta ajetusta pyörästä ihan uuden näköistä saa, mutta ole melko tyytyväinen siihen, millainen Cannondalesta tuli. Kyllä tämän jo kehtaa lahjaksi antaa.
Mahdollisia kehityskohteita
Ei-välttämättä-maailman-tarkin kalavaakani näytti massaksi koko pyörälle lukkoineen, lokareineen ja seisontatukineen 11,6 kg eli tämä maasturi on selvästi esimerkiksi 24″ Jopoa (~15 kg) kevyempi. Jos tästä haluaisi vielä keventää, niin Suntourin kampisarja on 920-grammaisena melkoinen ankkuri, semminkin kun se vaatii parikseen melko raskaan nelikanttikeskiön. Toinen merkittävä painon lähde on halpa Tourney-takapakka, jota en nyt valitettavasti tullut punninneeksi, eikä tietoa näytä interwebistäkään löytyvän.
Kiekotkaan eivät olleet huippukevyet, mutta toisaalta runsas pinnamäärä tietänee pitkää huoltoväliä. Jos kiekkoja lähtisi vaihtamaan, niin tällöin olisi sama myös asentaa levyjarrut, koska pyörässä on valmiina korvakkeet sellaisille.
Mitä maksoi?
Lukijoitani saattaa kiinnostaa, että mitä tämän lähtöjään ilmaisen pyörän kunnostus kustanti. Kiinnostaa se hieman myös minua 🙂.
Pakka 16,66 €
Takavaihtaja 13,54 €
Vaihdevipu 7,28 €
Ketju 10,41 €
Renkaat 35,40 €
Soittokello 3,99 €
Kahvakumit 5,99 €
Takahaarukan alaputkisuoja 6,32 €
Satula 13,90 €
Satulatolppa 23 €
Ohjaustanko 20 €
Pinnaheijastimet 7,98 €
Seisontatuki 9,90 €
Kasettikeskiö 17,90 €
Jarrukahvat + vaijerit 22,90 €
Jarrupalat 9,98 €
Takavaihtajan korvake 6,85 €
Vaihdevaijeri 4,99 €
+ pieniä määrä heijastinteippiä, maalia, kiillotusainetta, laakerirasvaa yms. Ja tietysti useampi tunti työtä.
Yhteneensä rahaa meni noin 237 euroa.
Miten tässä taas kävi näin? Pyrin säästämään kuluissa tilaamalla osan osista edullisista nettikaupoista, mutta siltikin rahaa paloi näin taustapeiliin katsomalla yllättävänkin paljon 😬. Toisaalta, kun nykyinen malli kustantaa näemmä uutena 569 euroa, niin olihan tämä projekti silti täysin hintansa väärti, etenkin kun nyt osa osista on alkuperäistä kevyempiä.
Jos pidit artikkelista, niin käypä vielä tykkäämässä Facebook-sivustani, niin et missaa tulevia juttujani! 🙂
